Möta i Myllytullissa kohdattiin helmikuisessa Oulussa

Möta i Myllytulli –tapahtumaan osallistuneen sydäntä lämmittävä jäätervehdys

Esteetön ry ja Oulun Palvelusäätiön Sara Wacklin –koti järjestivät ulkoilutapahtuman Ystävänpäivänä 14.2.2019 osana Kaaos-hankkeen Kaupunkimme-festivaalia. Yhteistyökumppaneiksi saimme läheisen Ainolan päiväkodin, Valteri-koulu Tervaväylän ja Kansainvälisen koulun. K-kauppa Myllytullin Anni Puikko lahjoitti Onnenpussi-yllätykset ja jakoi Ystävänpäiväsuklaata osallistujille. Suurkiitos Annille!

Onnenpussiarvonta oli tosi suosittua!  Onnnettarena Joice.

Tapahtumapäivä alkoi jääkimpaleiden vapauttamisella maitotölkkikuorista. Siinä meinasi kädet jäätyä, mutta onneksi löytyi apuvoimia!  Merja irrotteli kukkajäädytyksiä muoviastioista Sara Wacklinin keittiössä ja luotsasi niitä kärryillä jääteospaikalle. Ruokasalin puolella tarjoiltaisiin myös kaakaota ja kermavaahtopullaa maksutta tapahtumaan osallistujille.

Esteetön ry:n puheenjohtaja Päivi


Esteetön ry:n jäsen Maire auttaa urakassa.

Päivi ja Joice yhteiskuvassa

Jääkukkapuutarhan satoa

Lasten alkaessa työstää yhdessä aikuisten kanssa jääteosta oli ilmassa tekemisen meininkiä!  Ensin järjesteltiin jäitä, sitten peruutettiin katsomaan työn jälkeä kauempaa ja tehtiin korjauksia. Ainolan päiväkodin lapset olivat etukäteen jäädyttäneet kolme pulkallista värikkäitä jäitä tapahtumaa varten. Aivan mahtavaa!

Ainolan lapset toivat iloa ja väriä tapahtumaan

Pienet kädet jäärakentelutöissä



Syntyi ihania jääportaita!

Lopuksi osallistuttiin Töppöstansseihin, mentiin välillä piiloon suuren kankaan alle ja löydettiin yhteinen taputusrytmi kesää uumoilevan musiikin tahdissa. Katseet kohtasivat, mieliin ja jäseniin tuli lämmin olo


Ainolan lapset Päivin kanssa turvallisessa pesässä.


Yhteinen rytmi löytyi porukalla Töppöstansseissa!

Möta i Myllytullissa todettiin, että ensi vuonna uudestaan. Säästä ei välitetä, vaikka jäinen lumisade yllätti meidät tapahtuman lopuksi. Ihminen oli kohdannut toisen ihmisen. Tärkein tavoite saavutettiin. Jes!

 
Kansainvälisen koulun lasten valmistama juhlaviiri keikkui Sara Wacklin-torin puissa.

Teksti ja kuvat: Merja Männikkö